∞
Kansanrunoutemme mytologiassa tätä tulta on kutsuttu nimellä Lempo. Se on luonteeltaan uudistavaa kaskitulta, rituaalitulta kuin myös hautajaisrovion tulta. Nykykulttuurissa sen luonne helposti latistuu pelkäksi lemmen seksuaalienergiaksi. Saman liekin yhteys luovuuden paloon on jokseenkin hämärtynyt. Pyhästä puhumattakaan. Tukahdutettu luovuus sammuttaa lemmen. Ja kun tämä liekki sammuu, sammuu kaikki.
Luovan liekin polttoaine on rahassa mittaamattoman arvokasta. Eikä sitä ole saatavilla marketin hyllyiltä. Kannattaa miettiä minne luovuuden ja lemmen energiaansa kanavoi. Toiset imee sitä antamatta mitään takaisin. Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä. On hyvä opetella käsittelemään tultaan. Väärin käsiteltynä tästä uudistuvasta tulesta tulee kaiken tuhoavaa. Ja ennen kaikkea sytyttämään nuotio.
Aattelen että voimme todella nähdä toisemme vain tämän liekin valossa. Kun luovuus kipinöi puhtaana alkulähteeltä ilmaisemme itseämme aidoimmillaan, sellaisena kuin syvällä sisällä olemme. Syvintä virtaansa ei voi sanoin ilmaista. Runoin kyllä. Muodoin, värein, liikkein, elein, äänin. Syvimmästä virrassa, joessa joen alla, ei ole enää sanoja. Rakkaus ei ole sanoja. Se vain on. Toistemme ymmärrys hiljaisuudessa. Virtaustilan syvyyksistä kipinöi lempi, pyhyys ja luovuus. Lempi Maria Liekkiö.
∞
Mittataulukko ja koko-opas:
Mittataulukossa on mustalla pohjalla vaatteen mitat sekä valkoisella vartalon mitat, joita olen käyttänyt kaavoituksessa. Kuvissa on vaatteen tasokuva, jossa on mittanuolet havainnollistamassa mistä kohtaa vaatteen mitat on otettu. Yleisessä koko-oppaassa on ohje mittojen ottoon. Olka-helma mitan avulla voit tarkistaa, onko mekon mitta sinulle sopiva ja sellainen josta pidät.
OMILLA MITOILLA: Ompelen mekot pääsääntöisesti tilauksesta, joten erilaiset mittamuutokset onnistuu tarvittaessa. Pyynnöstä saat esimerkiksi helmaan lisää pituutta. Kirjoita tilauksen lisätietoihin, jos haluat tilata mekon lyhyemmällä tai pidemmällä helmalla tai laita viestiä. Voit kirjoittaa suoraan haluamasi pituuden tai esim. +10cm pituuteen. Huomioithan, että mittamuokatuilla vaatteilla ei ole palautusoikeutta, vaan ostopäätös on sitova.
Materiaalit:
Mekko on joustavaa velour-neulosta, joka on 80% puuvillaa / 20% polyesteriä. Neliöpaino 240 g/m².
Hoito-ohje:
40⁰C hienopesu. Ei suositella rumpukuivausta, eikä kloorivalkaisua.
Pese samansävyisten tekstiilien kanssa nurinpäin käännettynä. Kuosittele eli venyttele vaate mittoihinsa heti pesun jälkeen, kun vaate on vielä kostea. Saattaa kutistua ensimmäisessä pesussa 5%.
Kuivaa vaate varjossa, sillä auringonvalo haalistaa värejä. Raikasta vaate tuulettamalla käytön jälkeen. Vähennät näin pesun aiheuttamia ympäristövaikutuksia. Pesu myös kuluttaa vaatetta. Poista pienet tahrat käsin ilman, että peset koko vaatetta. Selkeästi likainen vaate kannattaa pestä, ettei tahrat tai hajut pinty vaatteeseen.
Valmistus:
Vuurran on yhden naisen vastuullisen muodin yritys. Minä, Veera Vuorenpää, suunnittelen mallistot, piirrän painokuosit sekä kaavoitan ja ompelen vaatteet. Vaatteet valmistuu käsissäni Säkylässä, mitoillesi tarvittaessa muokattuna. Lue lisää
täältä.