Vastuulliset kuidut ja kankaat

Yhtä selkeästi parempaa, vastuullisen muodin mukaista kuitua ei ole olemassa. Myöskään luonnonkuiduista valmistetut tekstiilit eivät ole sen ympäristöystävällisempiä kuin tekokuiduista valmistetut. Molemmilla on oleellisia vaikutuksia ympäristön kannalta ja molempia kuituryhmiä tarvitaan erilaisiin käyttötarkoituksiin. Oleellisinta on valita vaatteen käyttötarkoitukseen parhaiten sopiva pitkäikäinen ja laadukas materiaali, joka on tulevaisuudessa mahdollista kierrättää.

MONIMUOTOISUUS KUITUVALINNOISSA

Vaihtoehtoja puuvillalle

Ekologisuuden kannalta on hyvä suosia monimuotoisuutta kuituvalinnoissa. Vain muutamaan kuituun keskittyminen kärjistää niiden viljelyyn ja tuotantoon liittyviä haitallisia vaikutuksia. Esimerkiksi puuvillaa viljellään suuren kysynnän vuoksi sellaisissa paikoissa, jonne se ei sovi, mikä aiheuttaa ongelmia. Siksi Vuurranin vaatteissa tullaan käyttämään monipuolisesti myös muita uusiutuvia kuituja, kuten lyocellia, pellavaa tai hamppua.

Puuvillan tehoviljelyssä käytetään paljon vettä, lannoitteita sekä ympäristölle ja ihmisten terveydelle haitallisia torjunta-aineita. Tavoitteenamme on jatkossa käyttää vain GOTS-sertifioitua luomupuuvillaa, sillä luomupuuvillan viljelyssä ei käytetä haitallisia keinotekoisia torjunta-aineita tai lannoitteita. Luomupuuvillan viljely vaatii kuitenkin vettä edelleen paljon. Pellavan ja hampun viljelyn ympäristövaikutukset ovat puuvillaan verrattuna vähäisemmät, sillä ne eivät juuri vaadi torjunta-aineita, lannoitteita tai kastelua. Niitä voidaan myös viljellä viileämmässä ilmastossa ja karuimmissa olosuhteissa sekä ruokatuotantoon kelpaamattomilla mailla. Hamppu ja pellava vaativat kuitenkin monivaiheisen käsittelyn kasvista langaksi, mikä kuluttaa energiaa ja kemikaaleja. Pellava on kestävä ja luja kuitu, mutta jäykkä, minkä takia sillä on taipumus rypistyä. Hamppu vastaa ominaisuuksiltaan pellavaa. Mallistossa ei vielä ole pellavasta tai hampusta tehtyjä vaatteita, mutta protoja näistä materiaaleista on jo tehty ja ne ovat koekäytössä tällä hetkellä.

Bambu ja eucalyptus ovat nopeakasvuisia lajeja. Niiden viljely ei vaadi kastelua, lannoitteita tai torjunta-aineita. Ne tuottavat enemmän kuituraaka-ainetta hehtaaria kohden kuin puuvilla. Kasvi- tai puuaines jalostetaan puunjalostustehtailla liukoselluloosaksi, josta itse kuitu valmistetaan viskoosi-, modaali-, kupro- tai lyocell-menetelmällä. Bambuviskoosia valmistetaan ns. perinteisellä viskoosimenetelmällä, jossa merseroitu ja esikypsytetty liukoselluloosa liotetaan lipeään rikkihiilen avulla. Saatu kehruuliuos puristetaan kehruusuulakkeiden läpi kehruukylpyyn ja jähmetetään. Valmistusprosessi vaatii runsaasti vettä ja energiaa sekä monia vaarallisia kemikaaleja. Lisäksi tuotannosta saattaa aiheutua huomattavia päästöjä ilmaan ja vesistöihin, jotka käsittelemättöminä voivat aiheuttaa merkittävää haittaa ympäristölle. Kasvina bambu on mitä ekologisin, mutta viskoosin valmistusprosessi on ympäristön kannalta kyseenalainen valinta. Tavoitteenamme onkin korvata bambuviskoosi Tencelillä, heti kun löydämme digipainoon soveltuvan kankaan.

Tencel® eli lyocell on muuntokuitu, jonka valmistusprosessi on viskoosia kehittyneempi sekä ympäristöystävällisempi. Kangas on tunnultaan luonnonkuitujen kaltainen. Se tuntuu ihanan sileältä ihoa vasten ja hengittää hyvin. Se ei sähköisty tai tunnu hiostavalta. Se on myös vahva ja kestävä kuitu. Viskoosin valmistuksessa käytetty ympäristölle haitallinen rikkihiili on Tencelissä korvattu NMMO­liuoksella. Valmistusprosessi tapahtuu suljetussa kierrossa, jossa kemikaalit kierrätetään 99,5 % takaisin ja käytetään uudelleen ja uudelleen. Valmistusprosessi myös kuluttaa vähemmän vettä ja energiaa kuin muiden muuntokuitujen valmistus. Syntynyt jätevesi on vaaratonta, eikä prosessiin periaatteessa liity mainittavia ympäristöpäästöjä. Lyocell onkin ensimmäinen tekokuitu, joka on saanut EU:n ympäristömerkin. Lyocell ei vaadi valkaisua, ja se värjäytyy helposti sekä peseytyy alhaisissa lämpötiloissa. Sen pesuun kuluu siis myös vähemmän vettä ja energiaa.


Villa, silkki ja nahka 

Tärkein vaateteollisuudessa käytetty villalaatu on merinolampaan hieno villa. Villatuotannon ongelmat kestävyyden kannalta liittyvät lampaiden laidunnukseen ja kohteluun, terveydelle ja ympäristölle haitallisten pestisidien käyttöön sekä raakavillan pesusta aiheutuviin jätevesiin. Raakavilla sisältää runsaasti villarasvaa ja epäpuhtauksia, jotka on pestävä pois ennen langanvalmistusta. Loiseläinten torjumiseksi käytettäviä pestisidejä päätyy vesistöihin huolimattomasti käsiteltyjen jätevesien mukana. Luomuvillan tuotannossa muun muassa lampaiden kylvettäminen haitallisilla pestisideillä on kielletty.

Silkkiä saadaan silkki-­ eli mulperiperhosen toukan kotelosta. Suurin osa kaupallisesti tuotetusta silkistä on viljeltyä. Silkkiperhosen toukka käyttää ravinnokseen mulperipuun lehtiä, joiden viljelyyn silkkituotannon ympäristöhaitat pääasiassa liittyvät. Silkki on verrattain ympäristöystävällistä tuottaa, varsinkin kun valitsee silkin, joka pestään hyvän jätevedenpuhdistuksen omaavassa tehtaassa tai suosii luomu-­ tai villisilkkiä. Silkki on kuitenkin hankalasti huollettava ja herkkä materiaali. Monet juhlavat silkkilaadut vaativat kemiallisen pesun, ja silkki haurastuu auringonvalon, hapen ja hien vaikutuksesta.

Nahkaa saadaan elintarviketeollisuuden sivutuotteena. Toisaalta lihan tehotuotantoon liittyy ongelmia, josta syystä esimerkiksi eläinten oikeuksia ajava PETA ei suosittele nahan käyttämistä lainkaan. Lisäksi nahan parkitsemisessa yleisesti käytettävä kromipohjainen parkitsemismenetelmä on yksi saastuttavimmista tekstiiliprosesseista. Perinteinen kasviparkitusmenetelmä on ympäristölle tur-­ vallisempi, mutta hitaampi, vaivalloisempi ja kalliimpi parkitsemistapa, eikä se tuota niin hyvää lopputulosta. Kromin ja luonnon parkkiaineiden lisäksi kehitteillä on uusia synteettisiä parkkiaineita. Nahka on kulutusta kestävä ja hengittävä materiaali. Se johtaa huonosti lämpöä, minkä takia se on kylmällä säällä lämmin ja lämpimällä viileä.

Mikromuovit - öljypohjaisten tekokuitujen ongelma

Synteettisten kuitujen, kuten polyesterin, polyamidin, akryylin ja elastaanin, tuotanto ei vie paljon vettä, mutta niiden tuotantoon tarvitaan huomattava määrä uusiutumattomia luonnonvaroja, erilaisia kemiallisia yhdisteitä ja energiaa. Ongelmallista on myös tuotannosta aiheutuvat päästöt veteen ja ilmaan sekä öljypohjaisten synteettisten kuitujen hajoamattomuus luonnossa.

Vaatteista irtoaa mikrokokoisia muovihiukkasia pölynä ilmaan sekä vesistöihin pesuveden mukana. Jätevedenpuhdistamot eivät tällä hetkellä pysty poistamaan mikromuoveja jätevesistä niiden pienen koon takia. Öljypohjaiset muovit eivät hajoa luonnossa ja ne aiheuttavat ongelmia luonnonkierrossa. Vesistöissä ne kerääntyvät vesieliöihin. Muovi ei ole myrkyllistä, mutta mikromuovihiukkaset sitovat itseensä ympäristömyrkkyjä, jotka päätyvät hiukkasten mukana vesieliöihin ja lopulta ihmiseen.

Parhaimmillaan kehittyneimmät, muun muassa urheiluvaatetuksessa käytetyt, polyesterilaadut ovat kevyitä, kestäviä sekä helppohoitoisia, sillä ne kuivuvat nopeasti, eivätkä rypisty. Pahimmillaan halvat ja heikkolaatuiset tekokuidut, kuten akryyli, ovat muovisen tuntuisia, hiostavia ja nyppyyntyvät helposti.

Kehittyneiden polyesteri- ja nylonlaatujen käyttö urheiluvaatteissa ja uima-asuissa on mielestäni perusteltua. Näiden kuitujen hengittävän rakenteen ja alhaisen kosteudenimukyvyn takia, ne siirtävät tehokkaasti kosteuden pois iholta, kuivuvat nopeasti ja tuntuvat mukavilta, vaikka hikoilu on urheilusuorituksen aikana voimakasta. Alhaisen kosteudenimukyvyn takia pelkästä polyesteristä tai nylonista valmistetut vaatteet saattavat kuitenkin tuntua hiostavilta.

Alusvaatteissa, kuten aluspaidoissa, legginseissä, alushousuissa ja rintaliiveissä, elastaanin käyttö taas on perusteltua paremman käyttömukavuuden takia. Arjen käyttövaatteissa ei kuitenkaan ole tarvetta käyttää polyesteriä, elastaania tai muita öljypohjaisia synteettisiä kuituja. Arkikäytössä ei yleensä hikoilla niin voimakkaasti, että tarvitaan synteettisten kuitujen kykyä siirtää kosteutta pois iholta. Siksi käytän vaatteiden kuitumateriaaleina ainoastaan luonnonkuituja tai kasviperäisiä muuntokuituja. Sen lisäksi, että öljy on uusiutumaton luonnonvara, aiheuttaa tekokuitujen hajoamattomuus luonnossa vakavaa haittaa. Varsinkin usein pestävien vaatteiden kohdalla on hyvä välttää öljypohjaisten synteettisten kuitujen käyttöä.


Kierrätettävyys = Ei sekoitteille

Jotta vaate on mahdollista ja järkevää kierrättää teollisesti, kankaissa ei pidä sekoittaa öljypohjaisia synteettisiä kuituja sekä luonnosta peräisin olevia kuituja keskenään. Lisäksi kankaat on suositeltavaa valmistaa yhdestä kuituraaka-aineesta. Kun vaate valmistetaan esimerkiksi 100% polyesteristä tai 100% nylonista, se on mahdollista kierrättää kemiallisesti monia kertoja uuden veroiseksi laadun heikkenemättä.

Kun vaate taas valmistetaan villasta tai kasviperäisestä materiaalista - kuten puuvillasta, hampusta, pellavasta, viskoosista tai Tencelistä - se on kierrättävä mekaanisesti. Mekaanisessa menetelmässä, kangas revitään kuiduksi. Mekaaninen kierrätys heikentää kuidun laatua, sillä se lyhentää kuitupituutta. Nykyisin mekaanisesti kierrätetty kuitu päätyy usein suoraan halvaksi tuotteeksi, kuten eristeeksi tai täytemateriaaliksi, ennen koko arvon hyödyntämistä. Kuitujen kierrätys ei siis ole ratkaisu pikamuotiongelmaan. Kankaat ja vaatteet tulisi suunnitella mahdollisimman pitkäikäisiksi, jotta ne säilyvät mahdollisimman pitkään kierrossa. Elastaania sisältäviä vaatteita ei pysty kierrättämään mekaanisesti. Muut synteettiset tekokuidut on kyllä mahdollista kierrättää mekaanisesti, mutta ne on edullisempaa pitää omassa kierrossaan.

Tällä hetkellä on kehitteillä useampikin menetelmä, jossa kasvipohjaiset materiaalit, kuten paperi-, vaate- tai leikkuujäte, pystytään liuottamaan uudelleen selluksi ja käyttämään muuntokuitujen raaka-aineena. Tällöin valmis kuitu on uuden veroista. Näyttää siltä että nämä menetelmät pystyvät erottelemaan sellumassasta myös elastaanin ja osan öljypohjaisista tekokuiduista, mutta nämä menetelmät ovat vasta kehitteillä.

Synteettiset kuidut voidaan kierrättää sulattamalla tai pilkkomalla kemiallisesti polymeereiksi. Synteettisistä kuiduista polyesteri ja nylon on nykytekniikalla mahdollista kierrättää kemiallisesti monia kertoja uuden veroiseksi laadun heikkenemättä. Kemiallinen kierrätys vie sulattamista enemmän energiaa, mutta kuitu on puhtaampaa ja parempilaatuista. Sulattamalla kierrätetty kuitu saattaa sisältää epäpuhtauksia ja haitallisia aineita, eikä ole niin hyvälaatuista. Kun vaate valmistetaan kokonaan vetoketjua ja logolappuja myöten esimerkiksi polyesteristä, se on mahdollista helposti kierrättää kemiallisesti.

To do -listallani on lisätä kierrätyskuitujen käyttöä. Koska en halua käyttää mallistossa öljypohjaisia kuituja, on vaihtoehtoja vielä vähän saatavilla. Esimerkiksi mekaanisesti kierrätettyyn puuvillaan lisätään polyesteriä, jotta laatu olisi parempi. Malliston kankaissa on tällä hetkellä yksi kierrätyskangas. ReFibra niminen kangas on lyocellia, jossa on puukuidun lisäksi käytetty raaka-aineena tekstiiliteollisuuden leikkuujätteistä peräisin olevaa puuvillaa. Koska leikkuujäte on käytetty lyocellin raaka-aineena, eikä kierrätetty mekaanisesti, on kuidun ja kankaan laatu hyvä.

Suomalainen kuitutuotanto

Suomessa ei tällä hetkellä ole tarpeeksi kuitutuotantoa teollisen metrikankaan valmistukseen. Kaupallisesti langaksi asti tuotetaan pieniä määriä villaa ja alpakkaa. Lisäksi parkitaan mm.  poronnahkaa ja hyvin pieniä määriä kalannahkaa.

Paikalliset materiaalit tarkoittaisivat Suomessa nahkaa ja turkiksia sekä villaa. Kuitukasveista pellavaa, hamppua ja nokkosta on mahdollista viljellä Suomessa. Metsävaltaisen maan suurteollisuudeksi sopii myös sellupohjaisten muuntokuitujen valmistus. Lisäksi paikallinen tuotanto voi perustua kierrätysmateriaalien hyödyntämiseen.

Vaikka Suomessa ei ole kuitutuotantoa teollisiin tarpeisiin, valmistetaan Suomessa neuloksia ja kankaita ulkomaisista langoista. Esimerkiksi Orivedellä sijaitseva Orneule valmistaa teollista metrineulosta ulkomaisista langoista.

KANKAIDEN JA NEULOSTEN VALMISTUS

Langan, kankaiden ja neulosten valmistuksen suurimpia haittoja ovat pöly ja melu, joille työntekijät saattavat altistua, energian kulutus sekä jätteen muodostuminen. Langankehruussa ja neulonnassa käytetään erilaisia öljyjä sekä kankaiden valmistuksessa yleensä loimiliistereitä kutomisen helpottamiseksi. Öljyt ovat tavallisesti huonosti luonnossa hajoavia mineraalipohjaisia öljyjä, ja ne on hyvä korvata biohajoavilla rasvoilla ja öljyillä. Loimiliistereinä on hyvä käyttää synteettisiä liistereitä, sillä ne on mahdollista uudelleenkäyttää ja kierrättää. Kierrätys on kuitenkin usein hankalaa, sillä nämä aineet pestään pois vasta ennen värjäys-­ ja viimeistysvaiheita, mikä usein tapahtuu eri tehtaassa kuin langan tai kankaan valmistus. Liistereiden käytön takia kudotun kankaan ympäristövaikutukset ovat suuremmat kuin neulosten.

VALKAISU, VÄRJÄYS JA VIIMEISTYKSET

Värjäys, painatukset, pinnoitukset ja muut viimeistykset ovat tekstiilien valmistuksen ympäristöä kuormittavin osa. Niissä kuluu huomattavasti energiaa, vettä ja erilaisia kemikaaleja sekä muodostuu vaikeasti saastunutta jätevettä. Kemikaaleista haitallisimpia ovat raskasmetalleja, dioksiineja, formaldehydiä tai orgaanisia klooriyhdisteitä sisältävät aineet.

Valkaisu

Ennen värjäys-­ ja viimeistysvaiheita varsinkin luonnonkuidut vaativat pesun ja valkaisun. Ympäristölle haitalliset klooripohjaiset valkaisuaineet on nykyisin korvattu vetyperoksidilla. Sen käyttö kuitenkin vaatii korkeaa lämpötilaa, ja sen stabiloimiseen tarvitaan kemiallisia lisäaineita, jotka ovat erittäin saastuttavia vesistöihin päätyessään. Stabiloimiseen voi käyttää entsyymejä, mutta esimerkiksi GOTS (the Global Organic Textile Standard) kieltää entsyymien käytön, koska ne saadaan aikaiseksi geenimanipuloinnilla. Entsyymejä on kuitenkin käytetty pitkään monissa tekstiiliprosesseissa apuna ja niillä on korvattu monta ympäristön kannalta haitallista viimeistysmenetelmää.

Valkaisu on kestävyyden kannalta tärkeä prosessivaihe, sillä se mahdollistaa tasaisen ja pysyvän värjäystuloksen. Sen ansiosta ympäristöä rasittavia uudelleen värjäyksiä ei tarvita. Lisäksi vaatteen väri ei haalistu niin helposti pesussa ja vaate säilyy käyttökelpoisena pidempään. Otsonointi on uusin valkaisumenetelmä, joka vähentää kemikaalien käyttöä. Sitä on myös mahdollista käyttää täysin ilman vettä.

Värjäys

Värjäysprosessin ympäristöystävällisyyttä lisää hyvä värin kiinnittyminen ja pysyminen kuidussa sekä myrkyttömien ja mahdollisimman vähän haittaa aiheuttavien väri-­ ja apuaineiden käyttö. Nykyisin käytetään enimmäkseen synteettisiä väriaineita, jotka kiinnittyvät jopa yli 90 prosenttisesti. Lisäksi värikylpy kierrätetään. Värjäystä seuraa pesu, jossa kiinnittymättömät väri-­ ja apuaineet pestään pois. Värien kiinnittyminen on tärkeää, sillä mitä vähemmän väriä jää jäteveteen, sitä pienempi saastumisen riski on.

Luonnon väriaineet eivät yksiselitteisesti ole sen ympäristöystävällisempiä kuin synteettiset väriaineet. Luonnonvärien kiinnittämiseen on yleensä käytettävä puretusaineita, jotka sisältävät luonnolle haitallisia raskasmetalleja. Luonnonvärejä on myös mahdotonta kerätä teollisiin tarkoituksiin luontoa vahingoittamatta. Luonnonvärien käytön ideana onkin työskennellä hitaasti vuodenaikojen mukaan, pienemmässä mittakaavassa luonnon tarjoamissa rajoissa sekä saavuttaa syvempi yhteys paikalliseen luontoon.

Painatus

Laaka-­ ja rotaatiopainon ympäristöhaitat ovat suurin piirtein samat kuin liemivärjäyksen. Nykyiset painokoneet ovat kehittyneitä. Väri-­ ja painopastamäärät voidaan optimoida, eikä niitä kuluteta turhaan. Painamisen jälkeen väri kiinnitetään höyryn tai lämmön avulla ja kiinnittymätön väri pestään pois.

Digitaalisessa mustesuihkupainossa tarvitaan rotaatiopainoon verrattuna huomattavasti vähemmän vettä, energiaa, kemikaaleja ja väriaineita. Väriaine pystytään annostelemaan tarkasti, eikä haitallisia liuottimia tarvita. Väri pystytään lisäksi kiinnittämään UV-­valolla perinteisen lämmön ja höyryn sijaan. Digipainolla on mahdollista painaa pieniä sarjoja ja yksittäiskappaleita kustannustehokkaasti. Tämä mahdollistaa pienen mittakaavan paikallisen tuotannon ja karsii ylijäämää, sillä kangasta voidaan painaa tarpeen mukaan.

Viimeistykset

Viimeistyskäsittelyillä pyritään parantamaan tekstiilien ominaisuuksia, lisäämään niiden käyttöikää, vähentämään huollon tarvetta tai saamaan tietty tuntu tai ulkonäkö kankaalle. Niillä voidaan esimerkiksi parantaa muoto-­ ja mittapysyvyyttä, siliävyyttä tai lian-­ ja vedenhylkivyyttä.

Viimeistyskäsittelyiden käyttöä kannattaa kuitenkin tarkkaan harkita, sillä se on ylimääräinen prosessivaihe kankaan valmistuksessa, joka lisää vaatteen ympäristövaikutuksia. Viimeistyksillä on potentiaalinen mahdollisuus vähentää muun muassa vaatteen huollon vaikutuksia. Lianhylkivyys-­ ja antibakteerikäsittelyt ovat kuitenkin usein haitallisia terveydelle ja ympäristölle. Niiden toimivuudesta tai vaikutuksista vaatteen käyttäjään ja ympäristöön pitkällä aikavälillä ei ole vielä näyttöä.

Värjäyksen ja viimeistysten vaikutusten minimointi

Värjäyksen ja viimeistysten ympäristövaikutuksia voidaan minimoida vähentämällä energian ja haitallisten kemikaalien käyttöä. Yksi keino on käyttää kehittyneitä prosessointitekniikoita, kuten matalalämpöisiä prosesseja, otsonointia valkaisussa tai värikylvyn kierrättäviä värjäyskoneita. Toinen keino on tehdä mahdolliset käsittelyt samalla kertaa tai poistaa haitalliset prosessit kokonaan. Esimerkiksi värjäysvaiheen vaikutukset voidaan poistaa käyttämällä luonnonkuitujen omaa väriä. Lisäksi pyritään ehkäisemään jätteen syntyä sekä huolehditaan jätteiden ja jätevesien kunnollisesta käsittelystä, jotta kemikaaleja ei pääse jätevesien mukana vesistöihin. Siksi tulisi käyttää tehtaita, joissa on kehittynyt teknologia sekä tiukat päästörajoitukset ja ympäristönormit.

EU:ssa ja Suomessa on tarkat kemikaalisäädökset ja päästörajoitukset. Jos kangas on valmistettu ja käsitelty EU:ssa, on melko varmaa, ettei ympäristölle haitallisia kemikaaleja ole käytetty. Samoin USA:n tuotevastuusäädökset ovat tiukkoja. Kiinassa ja Kaakkois-­Aasian tekstiilimaissa sen sijaan ympäristölainsäädäntö on joko alkeellista tai sitä ei valvota. Eurooppaan tuotaville tekstiileille on vain vähän määräyksiä ja niitä on vaikea valvoa. Kemikaalijäämät vaatteessa eivät välttämättä aiheuta vaaraa vaatteen käyttäjälle, mutta niitä päätyy pesuvesien mukana vesistöihin. Kun aineet ovat hajoamattomia, pienistäkin määristä kertyy lopulta merkityksellinen määrä. Vakavimmat haitat koituvat työntekijöille, jotka jatkuvasti käsittelevät haitallisia kemikaaleja ilman suojuksia.

Kaikkia värjäys-­ ja viimeistysvaiheita ei kuitenkaan voi jättää pois, jotta vaatteet säilyvät käyttökelpoisina. Helposti kuluva, rypistyvä, muotonsa ja mittansa menettävä sekä väriä päästävä vaate ei ole ekologinen. Yleensä kaikki kankaat viimeistelläänkin jollain tapaa valmistuksen jälkeen. 

Vastuullisen muodin mukaiset kuituvalinnat

Oleellisinta on valita vaatteen käyttötarkoitukseen parhaiten sopiva pitkäikäinen materiaali, joka tulevaisuudessa on mahdollista uudelleenkäyttää ja lopulta kierrättää. Ensisijaisesti käytetään jo olemassa olevia uusiutuvista tai uusiutumattomista kuiduista valmistettuja materiaaleja, kankaita tai vaatteita. Toissijaisesti suositaan uusiutuvia kuituja, kuten lyocellia, luomupuuvillaa, pellavaa tai hamp-pua. Villaa ei kannata korvata polyamidilla tai akryylilla. Synteettisiä tekokuituja käytettäessä suositaan biopolymeerejä tai kierrätettyjä kuituja, kuten kierrätettyä polyesteriä.

Vesipestävä kangas, joka näyttää ja tuntuu ihanalta

Kun valitsen sopivaa kangasta, mietin millainen materiaali sopii parhaiten kyseisen vaatekappaleen käyttötarkoitukseen. Tämän jälkeen ostan prototyöskentelyä varten pienen erän, josta ompelen protokappaleen. Otan protokappaleen testikäyttöön ja tutkin miten kangas kestää pesua ja käyttöä. Arjen käyttövaatteiden tulee olla vesipestäviä, jotta niitä ei tarvitse kiikuttaa kemialliseen pesuun. Esimerkiksi silkki olisi verrattain ympäristöystävällinen ja ihana materiaali, mutta se on kuitenkin hankalasti huollettava ja herkkä materiaali. Tencelissä on samaa ylellisen pehmeää tuntua kuin silkissä sekä kaunis laskeutuvuus, mutta se ei ole niin arka materiaali kuin silkki, vaan kestää käyttöä ja pesua paremmin.

Kestävän muodin kannalta värjäys on ympäristöä rasittava prosessivaihe, jonka käyttöä tulee harkita. Värien käyttö on kuitenkin vaatteen ulkonäön kannalta niin tärkeää, että en ole halunnut niistä luopua. Vuurranin kuosit painetaan digitaalisesti. Digitaalisessa mustesuihkupainossa kuluu rotaatiopainoon tai liemivärjäykseen verrattuna vähemmän vettä, energiaa, kemikaaleja ja väriaineita.

LÄHTEET:

Baugh, G. 2011. The Fashion Designer's Textile Directory. The creative use of fabrics in design. London: Thames&Hudson.

Black, S. 2008. Eco-­chic the fashion paradox. London: Black Dog Publishing Limited.

Ecouterre 2015. Is Synthetic Clothing Causing "Microplastic" Pollution in Our Oceans? Viitattu 1.9.2015 https://www.ecouterre.com/is-­synthetic-­clothing-­causing-­microplastic-­pollution-­in-­ oceans-­worldwide/

Engblom, E;; Jaakola, C & Sundström, L. 1998. Ajattomasti ja muodikkaasti nahasta -­ Nahkapukineen valmistaminen. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy

Fletcher, K. 2014. Sustainable Fashion & Textiles: Design Journeys. London: Routledge. second edition.

Fletcher, K & Grose, L. 2012. Fashion & Sustainability: Design for Change. London: Laurence King Publishing Ltd.

Gwilt, A. 2014. A Practical Guide to Sustainable Fashion. London: Bloomsbury Publishing Plc.

Niinimäki, K. 2011. From disposable to sustainable : the complex interplay between design and consumption of textiles and clothing. Helsinki : Aalto University.

Paakkunainen, R. 1995. Vaatteiden ympäristöhaitat -­ miten suunnittelija voi vaikuttaa. Taideteollisen korkeakoulun julkaisusarja B47. Helsinki: Erweko Painotuote Oy.

Saramäki, R. 2013. Hyvän mielen vaatekaappi. Atena Kustannus Oy.

Sterlacci, F. 2010. Leather Fashion Design. Portfolio Skills. Lontoo: Laurence King Publishing Ltd.

Talvenmaa, P. 2002. Tekstiilit ja ympäristö. 2. uudistettu painos. Tekstiili-­ ja vaatetusteollisuus;; Tekstiili-­ ja jalkinetoimittajat & Tekstiilikauppiaiden liitto.